tiistai 24. toukokuuta 2011

TOUKOKUU PÄHKINÄLEHDOSSA






Hei taas!
Kevättyöt pihalla pitää puutarhurin niin innoissaan ja mukavan kiireisenä, että ei ehdi tänne kirjoitella juuri mitään. Iltaisin on terveellä tavalla väsynyt ettei silloinkaan ole kirjoittelulle tilaa.

Nyt otin puutarhasta muutaman kuvan kukkivista kasveista ja ihan vähän muustakin.




Kuvassa vasemmalla on isotuomipihlaja /Amelanchier spicata) ja oikealla tuomi (Prunus padus)

Näillä kahdella kasvilla on hyvin samanlainen kukinta ja suomen kielinen nimi voi antaa ymmärtää, että ne olisivat toisilleen jotain sukua. Mutta isotuomipihlaja ja tuomi ei ole saman suvun kasveja.









Kuvan tammi kasvaa keskeisellä paikalla Pähkinälehdossa. Kasvutapa tammella on  epätavallisen pyöreä. Pyöreä kasvutapa johtuu siitä kun puu on istutettu liian syvälle. Puiden istutuksessa on huolehdittava ettei juurenniska jää liian syvälle maanpinnan alapuolelle. Liian syvä istutus johtaa kaikilla puilla latvuksen pallomaiseen kasvutapaan.

Tammi on kaunis kukkiessaan ja sen kevään vihreän keltainen väri viipyy pitkään.







 
Joka kevät saamme ihmetellä kasvien sitkeyttä ja voimaa.
Kuunliljat työntyvät maasta pikku hiljaa ja pääsevät kohta avaamaan lehtensä.

Kuunliljoissa on jotain niin kaunista.






 




Palloesikko on kevään kauniita ensikukkijoita.




Herukan kukinta.
Vasemmalla mustaherukka ja oikealla punaherukka.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.