maanantai 10. syyskuuta 2012

OMENA - Malus domestica







Omenahyve



Tämä on yksi ehdoton syksyn herkku.




Noin ½ kiloa omenoita (minusta määrä on aivan makuasia onko niitä puolikiloa vai vähemmän tai enemmän)



3 dl kaurahiutaleita



1 dl fariinisokeria (voi käyttää myös tavallista sokeria)



100 gr. voita



Kanelia mausteeksi jos haluaa.

Lohko omenat uunivuokaan. Sulata voi ja sekoita sulanneeseen voihin kaurahiutaleet ja sokeri sekä kaneli. Levitä seos omenien päälle ja paista uunissa. Vuokaan voi laittaa tilkan vettä pohjalle.
Paista uusissa noin 175 asteessa puolisen tuntia.

Tarjoile lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen  tai kermavaahdon kera.



Kuvaa ei nyt ole omenahyveestä kuin kaikki tuli syötyä!



 Melkein täydellinen punakaneli !






Tänä vuonna omenapuiden oksat notkuvat omenien painosta. Yksi puu kasvattaa valtavan kilomäärän omenaa. Kotimaisia omenalajikkeita on kehitetty paljon viimeisen 30 vuoden aikana, tavoitteena on ollut saada kestäviä ja maukkaita lajikkeita. Vanhoissa lajikkeissa on myös paljon hyviä ja meidän ilmastossa kestäviä omenapuita. Kovina pakkastalvina ei tietääkseni ole paleltunut omenapuita suurissa määrin. Talvisodan aikana, niissä lähes 40 asteen pakkasissa, paleltui suuria määriä omenapuita. Ehkä silloiset kaikki lajikkeet eivät olleet niin talvenkestäviä kuin nykyiset. Vanhoja lajikkeita on toki säästynyt ja useimmat niistä ovat hyviä sekä syöntiomenana kuin säilykeomenanakin. Meillä on myös omenanviljelijöitä jotka keräävät vanhoja lajikkeita ja pyrkivät säilyttämään ne tulevillekin sukupolville.

Nyt vain omenan syöntiin 

2 kommenttia:

  1. Omenahyve on herkkua, mutta viljattomana vain kaukainen haave :/ Hauska tuo ensimmäinen kuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkkuni oli keräämässä omenia ja teki niistä tilataidetta joka oli pakko ikuistaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi.