maanantai 4. marraskuuta 2013

AIKA


Aika on vierähtänyt, kadonnut jonnekin, melkein on kaksi kuukautta kulunut siitä kun viimeksi tänne jotakin päivittelin.
Mukavaa ja rauhallista aikaa on vietetty.
Syystöitä on puutarhassa tehty ja viimeiset taimihankinnat saatiin istutettua viikonloppuna sekä kukkasipulit. Kukkasipuleita istutettiin paikkoihin joissa ne saisi levitä omia aikojaan. Siniset ja keltaiset kukkamatot levittäytyisivät keväisin puutarhaan, siinä toivossa kukkasipuleita istutettiin.
Nyt kun on pimeys saapunut ja kietonut meidät melkein mustaan vaippaansa on aika kynttilöiden. Pihalla olen jo pitkään poltellut lyhdyissä kynttilöitä ja sisälläkin tarvitsee jo lisää lämpöä ja valoa.









Hyvää viikonalkua kaikille ja valoa pimeyteen.

4 kommenttia:

  1. Hiljaisuus tarkoittaa siis sinun kohdallasi hyviä uutisia. Hyvä niin!
    Tämä päivä on ollut malliesimerkki marraskuusta. Kynttilänvalo kohottaa mielialaa.
    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todellakin tosi harmaata ja synkkää. On hyvä yrittää pitää mieli pirteänä ja kehitellä kaikenlaista mukavaa loppuvuoden puuhastelua. Mukavaa marraskuuta myös sinulle.

      Poista
  2. Kynttilöitä totisesti tarvitaan tässä pimeydessä. Ne tuovat tunnelmaa ja lämpöä taloon sekä mieleen. Voi hyvin, Iikku!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.