perjantai 6. joulukuuta 2013

ITSENÄISYYSPÄIVÄ



Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein lasiputkista himmelin.
Itsenäisyys on jotakin mitä välttämättä emme aina osaa tarpeeksi arvostaa. Oma vapaus tehdä mitä haluaa, nauttia vapaasti mistä haluaa. Itsenäisyyspäivänä haluan kunnioittaa perinteitä. Sytyttää kynttilät ikkunalle - kaksi kynttilää joka ikkunalla - se on yksi niistä perinteistä.
Silloin kun vanhempani olivat vielä täällä elämässä, oli mahdollisuus kysellä miten he oikein kokivat sodan, mitä se vaikutti heidän elämäänsä, miten isä selvisi sodan kauhuista. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt jututtaa isää enemmän, pistää ylös kaikki mitä hän kertoi, mutta sitä ei ymmärtänyt. Isä joutui olemaan siitä asti rintamalla tai valmiudessa lähteä rintamalle, kun meni armeijaan nuorena poikana. Siinä meni 7 vuotta nuoren miehen elämästä. Jättikö se jälkensä - sitä on hyvä kysyä ja miettiä mitä se on vaikuttanut myös omaan elämään. Vanhempana isä kertoi enemmän jos osasi jututtaa oikealla hetkellä. Äiti puhui enemmän sota ajasta, hän oli lottana kotirintamalla sairaalassa.
Se miten vanhempamme meitä kasvatti, ja miten he pystyivät hoitamaan kotia sodan jälkeen, on mielestäni hatunnoston arvoista. He tekivät sen mihin pystyivät ja sen minkä koki oikeaksi.
Minulle tämä päivä on myös hiljaisuuden päivä. Haluan viettää päivää rauhassa ja hiljaisuudessa.









HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE


4 kommenttia:

  1. Kaunis himmeli! Voihan sen näköjään tehdä oljen sijasta lasiputkistakin.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, himmeleitä moni tekee erilaisista materiaaleista. On haiuskaa, että perinne elää.

      Poista
  2. Vau, olet taitava! Himmelin teko on sellainen homma, johon minä en ryhdy. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kimmokkeen kokeilla himmelin tekoa kummitytöltä joka on tehnyt kauniita, tyylikkäitä himmeleitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi.