sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kesä tulossa - sitä odotellessa



 Talvi pitää meitä vielä otteessaan ja ulos katsoessaan näyttää siltä kuin olisi tammikuu. Onneksi se kevät ja kesä on tulossa. Nyt voi hyvin kasvatella kotona pihalle kukkia.


On hyvä tehdä kylvöjä tai ruukuttaa pikkutaimia ja kasvatella niistä pihalle tai parvekkeelle kukkia sekä hyötykasveja. Tietysti voisi kesällä ostaa kukat valmiina mutta itse kasvatetut tuovat onnistumisen iloa jos ne vielä oikeasti kasvavat. Taimien ja kylvösten kasvattamisessa on hyvä muistaa käyttää kylvömultaa tai lannoittamatonta turvetta. Siemenet eivät idä kunnolla jos kasvualusta on liian ravinteikas ja pikkutaimet juurtuvat paremmin kuin kasvualusta ei ole liikaa lannoitettu. Kasvatuksessa on muistettava myös kohtuullinen kastelu pienet taimet mädäntyvät herkästi jos kastelee liikaa.

Kotona taimien kasvatus on kyllä haastavaa kun on vaikea saada kasveille sopivaa tasaista lämpötilaa ja valon on yleensä liian vähän. Mutta siitä huolimatta se on hauskaa ja on mukava seurata pienten taimien kasvua. 

Ostin muutamia pikkutaimia ja ruukutin ne käyttäen taimimultaa. Kokeilussa on muutamia pelargonin taimia, miljoonakelloa, verenpisaraa, hopeaputousta ja suosikkikasviani keijunmekkoa. Keijunmekkoa voisi kyllä kylvääkin ja kasvattaa siemenestä mutta se on vaativa tasaisen lämpötilan suhteen itämisaikana siksi turvauduin pikkutaimiin.










On tulppaanien aika.
Tulppaanit tuovat sitä kaivattua auringon väriä sisälle.



keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Korut

 
 
 



Kokeilin korujen tekoa. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun tartuin pihteihin ja muihin korujen valmistuksessa tarvittaviin tarpeisiin. Olin joskus ostanut pitkät helmet joita en osannutkaan käyttää, joten purin ne ja tein niistä uudet, joilla on enemmän käyttöä. Kun tekeminen sujui niin purin toisetkin helmet ja tein niistä myös uudet. Nyt siis on kahdet uudet helmet joita tulee käytettyä.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Lumet sulaa hiljalleen

 
 
 



 

Huvimajani on kuin helmi puutarhassa. Sinne on mukava kesäisin kattaa päiväkahvit itselle tai vieraille. Huvimaja on tehty suurelta osin kierätysmateriaalista, kuten ovet ja ikkunat. Kaikki huonekalut, ja lähes kaikki sisustusesinneet ovat kirputorilöytöjä tai saatu ystäviltä.
Huvimajani on jo muutaman vuoden vanha mutta ovet on yhä maalamaat. Nyt kun odottelen maltattomasti kevättä ja kesää, niin taidampa huomenna tarttua asiaan ja tutkia värikarttaan jos vaikka maalaisin ovet jollakin muulla värillä kuin valkoisella. Se minkä väriset niistä tulee voi olla yllätys myös itselleni.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Räntää












Ikkunasta ulos katsoessa voisi luulla, että talvi tekee vasta tuloaan. Joten on parasta selata kuvia ja lehtiä joista ammentaa ideoita tulevaa kesää varten. Kuvat on Lontoosta Chelsea flower show’sta 2010. Tämän tyyppisestä rauniopuutarhasta voi haaveilla ja voisi sitä yksinkertaisemmassa muodossa yrittää toteuttaa. Tietysti on niitäkin jotka pitävät selkeälinjaisesta puutarhasta kuten alin kuva. Meillä Suomessa on tuo rakentaminen vähän toista kun esim. Englannissa, jossa ei tarvitse ottaa huomioon talven tuomaa routaa.

Betonista saa tehtyä puutarhaan vaikka minkälaisia esim. ruukkuja, laattoja tai patsaita, kekseliäisyyttä vain tarvitaan. Betoniset elementit ovat tällä hetkellä in puutarhoissa. Betoni on myös edullinen materiaali.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Runo

Niin syvälle sieluuni on
puutarhurin vaisto istutettu,
että suorastaan rakastan
työkalujani - rautatalikkoa
lapio, kuokka, harava,
istutuslapio ja kastelukannu
hivelevät silmiäni.

(Celia Thaxter 1835-1894)

Päivä päivältä kevät edistyy ja kesä lähenee.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Maaliskuu maata näyttää

Tänään rohkenin kokeilla tätä blogin tekemistä. Olen aika ajoin käynnyt lukemassa muiden blogeja ja siitä on herännyt ajatus tehdä Pähkinälehdon blogi. Pähkinälehto on olemassa Päijät-Hämeessä ja sieltä minä, niinkuin ystävänikin ammennamme voimaa ja nautimme rauhasta ja yhdessäolosta.
Pähkinälehdolla on toinenkin merkistys kun vain puutarhan olemassa olo. Se on antanut nimen myös Pähkinälehdon Naisille.

Tämä blogi on nyt vasta alkutaipaleella joten pikkuhiljaa tänne on tulossa lisää tekstejä, kuvia, vinkkejä ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa.

Tänään töihin lähtiessä huomasi ensimmäisen kerran kunnolla kevään tuoksun ulkona. Lintujen laulu enteilee jo kevättä. Näin aurinkoisena päivänä ajatukset kulkee jo puutarhan poluilla. Mitä talven jälkeen lumen alta paljastuu. Kuinka on kasvit talvehtineet. Mitä uutta tekisi puutarhaan. Mitä kasveja kylväisi ja istuttaisi.
Näissä mietteissä palaan ja jatkan tätä uutta "harrastusta".