tiistai 28. elokuuta 2012

SATOA






Syksyn tuoksut, syksyn värit, syystyöt, mehut, hillot ja hyydykkeet. Syksyyn kuuluu varmuudella herukkasadon talteen otto. Mustaherukat ovat kypsänä parhaita suoraan pensaasta syötynä. Toki niitä on saatava myös säilöttyä talveksi. Punaherukat tuottavat valtavan sadon lähes joka vuosi, ja tänä vuonna eritoten. Punaherukoiden kaunis väri on otettava myös talteen. Punaherukoista saa aivan upean väristä hilloa, mehua tai vaikka hyytelöä.



Syksyllä kun marjat kypsyvät ja keruuaika koittaa tulee mieleen lapsuudesta marjojen keruu. En koskaan lapsena tykännyt marjojen keruusta. Tuossa vanhan Kotileiden kannessa  marjojen keruu näyttää niin romanttiselta, mutta minusta se ei aivan noin romanttista ole. En vieläkään koe sitä mitenkään ykköshommaksi puutarhatöistä. Tiedän kyllä monta ihmistä jotka tykkäävät marjojen keruusta, onneksi, muuten voisi sadot jäädä keräämättä. Tosiasiahan on, että on talvella tosi mukavaa syödä kesän satoa, eli kyllä kerään marjoja pakastimeen. Osa marjoista saa jäädä pensaisiin lintujen ruuaksi.










Omena sato on aivan valtava tänä vuonna. Monena vuonna on omenoita kyllä tullut aivan riittävästi, mutta tänä vuonna tulee ainakin miljoona kiloa (jos vähän liioittelee). Nyt täytyisi olla ahkera ja varata aika mehuasemalta niin saisi tuoremehua talveksi.









Jos marjoja ja omenoita tulee paljon, niin tulee myös pähkinöitä. Joka vuosi ihmettelen näitä pähkinöitä, koska minusta se on aika ihmeellistä, että meidän korkeudella kasvaa tälläinen pähkinäpensas luonnonvaraisena. Omalla pihallani on muutama jo satoiässä oleva euroopanpähkinäpensas ( Corylus avellana). Pähkinä ovat oravien ja lintujen herkkua. Linnuista varsinkin pähkinähakki käy korjaamassa satoa. Joka vuosi en kerkiä satoa keräämään, koska linnut ja oravat ovat nopeampia. 





Kaalimaan vartia. Satoa saa täältäkin, ei kylläkään kovin paljon. Kylvin kaikki vähän myöhässä tänä vuonna, siksi sato jää pieneksi. 

maanantai 13. elokuuta 2012

JALOHORTENSIA







Muutama vuosi sitten ostin heräteostona tämän jalohortensian. Sinä vuonna se tietysti kukki ja myös seuraavana. Silloin kukkien väri oli kylmän vaaleansininen. Mutta sitten meni muutama vuosi kun kukkia ei tullut. Johtui varmasti siitä kun olin päättänyt, että hortensian maanpäälliset versot paleltuvat talvella. Keväisin, innokkaana puutarhurina leikkasin versot alas. No, viime keväänä en leikannut sitä, sehän päätti kukkia tänä kesänä. Tämä taas muistuttaa siitä, ettei kannata leikata kasveja vain sen vuoksi kun niin on tapana tehdä. Maltti on valttia myös puutarhanhoidossa.


Mukavaa viikonalkua.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

NAIVISTIT ILAHDUTTAA




Kotiseutu matkailu jatkuu näin viimeisinä lomapäivinä. Kävin katsomassa taidenäyttelyn lauantaina. Suomi on kesän aikana täynnä kesäteattereita ja isoja ja pieniä taidenäyttelyitä. Hollolan kirkolla olevasta naivisti näytelystä alkaa tulla jo perinne. Näyttely on todella hyvä. Siellä on usean taiteilijan teoksia esillä. taiteilijat  laittaneet taulujaan esille. Monet tauluista on aivan hurmaavan valloittavia, iloisia, hauskoja ja hyvin tehtyjä. Tauluista oli monta sellaista jonka olisin voinut vaikka ostaa omaan kotiini.  Tauluista oli useita myyty, jota en ihmettele yhtään sen verran hyviä ne ovat.Näyttely on auki vielä ensi viikon, jos on vain aikaa ja mahdollisuutta käydä siellä niin suosittelen lämpimästi. Varmasti olet hyvällä mielellä sieltä tullessasi.
 




Hollolan kirkolla on myös Asta Pulkisen ateljee ja galleria. Asta Pulkkinen on tunnettu naivistisista tauluistaa. Hänellä on ollut useana kesänä myös tauluja Iitalan naivistinäytelyssä. Pihapiirissä on myös viihtyisä kahvila ja pieni sisustustavara kauppa.


 
 

 
Pihapiirin kanalan on valloittanut iso kukko joka pitää kanansa kurissa. Pieni sisustustavara myymälä on tehty vanhaan pieneen kanalaa. Myymälä on auki ainakin kesän ajan ja joulun alla joulumyyjäisten aikana.
 


Loman viimeisinä päivinä voi aivan hyvin jo ajatella seuraavaa joulua. Ostin ikikuusen.






























 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

LISÄÄ KAHVILA KULTTUURIA SUOMESTA



Pieniä pyrähdyksiä maakunnassa ja vähän muuallakin on kesälomalla tehty. Käyty päiväseltään katsomassa mitä muualta löytyy kuin aivan tästä kotikulmilta.
Eilen kävimme purkamassa Elimäellä ystävämme näyttelyn ja samalla reissulla ajelimme vähän siellä sun täällä. Kävimme muumuassa Mallusjoella, jossa on näkemisen ja kokemisen arvoinen kioski.
 Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Ilmapiiri on aivan sanoinkuvamaton, jotenkin niin överi, että se on aivan mielettömän upea.
Kioski on kylän keskipiste ja kokoontumispaikka.
Mallusjoella on parhaillaan menossa takinkääntö viikko ja ohjelmaa riittää. 
Sinne siis!