tiistai 23. syyskuuta 2014

SYKSY ON TULLUT



Aika on kulunut vauhdilla tänä kesänä ja syksynä. En ole tänne päivityksiä kerinnyt laitella. Nyt syksyllä voi tämän asian korjata ja vähän päivitellä tätä blogia.





Tuoksumiekkalilja. 

Tämän kauniin liljan istutin keväällä ja yllätys oli miten kaunis kukka tässä on. Tuoksuu hyvälle nimensä mukaan. Tämä on minulle aivan uusi tuttavuus. Sen verran kaunis tämä on, että ensi keväänä näitä pitää istuttaa myös. 







Papuja tuli kylvettyä, tosin vähän myöhään. Muutama palko kerkisi valmistua. Tosin alkukesä oli niin kylmä, että siksikin sato jää pieneksi.  Kotiloiden ruokaa, syövät näitä mielellään. 







Tässä minun puutarhassani on taivas rajana ja kattona.








Vaaleanpunainen ja harmaa. 







Syksy tuo tullessaan myös paljon kaunista ja hyvää.







Aina tuo syksy tulee yllättäen. Onneksi ei kumminkaan vielä tarvise autoon talvirenkaita vaihtaa. Tänään tuuli tuiversi niin, että tuli talvitakki mieleen kun tuolla tuiskussa käveli. Puista oli tullut isompiakin oksia alas. Onneksi ei kumminkaan puita ollut kaatunut.

Kaunista syksyn odotusta kaikille. Täällä kuullaan ja nähdään varmaan nyt taas useammin.

Iiris 

2 kommenttia:

  1. Sinula näytää tulleen ainakin hyvä omena sato.
    Hauskat haravat!
    Taidan minäkin huomiseksi talvitakin kaivaa. Sen verran vilpoista oli tänään ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenoita tuli tosiaan todella paljon. Niitä on jaettu ympäriinsä. Täälläpäin tuntuu kyllä omenia riittävän tänä vuonna.

      Poista

Kiitos kommentistasi.