torstai 11. elokuuta 2011

Viimeinen lomaviikko

Mitä tekisi viimeisellä lomaviikolla?
No, ajattelin maalata talon.




Talon maalaus oli pakko tehdä tänä kesänä ja se homma nyt sattui sitten viimeiselle lomaviikolle. Sää oli maalaamisen kannalta koko viikon tosi hyvä.
Olin jo talvella päättänyt maalata talon vaalean harmaaksi. Mutta onpa ihanaa kun elämässä on yllätyksiä. Väri muuttui viime metreillä ja uskomattoman hienon värin sitten valitsinkin - roosan.





Ei sitten muuta kuin maalaamaan.Maalit ja siveltimet kaupasta ja suurin toivein odottamaan talkooporukkaa. Helpolta kuulostaa.
Mutta -  urakka oli iso ja talkooporukka pieni. En voi kun nöyrästi kiittää ja olla kiitollinen ystävilleni jotka maalausurakassa auttoi. Homma tuli tehtyä neljän naisen ja yhden miehen voimin.
Onneksi oli yksi mies mukana auttamassa rakennus telineiden kokoamisessa ja korkeiden päätyjen maalaamisessa.




Aika korkealta oli pakko mennä minunkin maalaamaan. Aikansa kun seisoi ylhäällä telineillä, niin sitten uskalsi jo tarttua pensseliin ja maalaus sujui.



Maalaus onnistui loitavasti kun tietää, että kukaan meistä ei ollut koskaan aikaisemmin taloa maalannut.

Kun olen jo kohta kaksi viikkoa katsellut rosan väristä taloani, niin voin vain todeta, että väri on hyvä tai voisi melkein  sanoa, että täydellinen.

KIITOS VIELÄ TALKOOPORUKALLE.

2 kommenttia:

  1. Iiris!

    Talosi väri on superonnistunut! Onnittelut ihanasta talosta! Hyvä, että valitsit tuon värin - kesällä sitä tekee parempia päätöksiä kuin talvella osaa uumoillakaan. ;) Uskon, että roosa tuo hyvän mielen talvellakin!

    Halit!

    Jenny

    VastaaPoista
  2. Näin on Jenny. Olen tosi tyytyväinen värin valintaan ja hyvän mielen se varmasti tuo.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.