sunnuntai 20. marraskuuta 2011

SUNNUNTAI AAMU



Pakkasta.
Aamulla oli pakkasta jo yli seitsemän astetta ja kaunis auringonnousu. 





Kyntilät palamaan ulos lyhtyihin.
Vaikka valoa vielä päivällä riittää on mukava laittaa  kyntilät jo aamusta palamaan.






Lankaköynnös on viimeisiä kesäkukkia jotka ovat vielä ruukussa. Viikko sitten otin pois kelloköynökset, vaikka ne olivat vielä täydessä kukassa. Nuo lankaköynnökset ovat jo kolme vuotta vanhoja. Ne talvehtii hyvin joko kellarissa tai laittaa suoraan maahan ne talveksi ja keväällä voi taas istuttaa ruukuihin. 





Nautitaan sunnuntaipäivästä!

1 kommentti:

  1. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    Voi miten kauniita kuvia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.