sunnuntai 5. elokuuta 2012

NAIVISTIT ILAHDUTTAA




Kotiseutu matkailu jatkuu näin viimeisinä lomapäivinä. Kävin katsomassa taidenäyttelyn lauantaina. Suomi on kesän aikana täynnä kesäteattereita ja isoja ja pieniä taidenäyttelyitä. Hollolan kirkolla olevasta naivisti näytelystä alkaa tulla jo perinne. Näyttely on todella hyvä. Siellä on usean taiteilijan teoksia esillä. taiteilijat  laittaneet taulujaan esille. Monet tauluista on aivan hurmaavan valloittavia, iloisia, hauskoja ja hyvin tehtyjä. Tauluista oli monta sellaista jonka olisin voinut vaikka ostaa omaan kotiini.  Tauluista oli useita myyty, jota en ihmettele yhtään sen verran hyviä ne ovat.Näyttely on auki vielä ensi viikon, jos on vain aikaa ja mahdollisuutta käydä siellä niin suosittelen lämpimästi. Varmasti olet hyvällä mielellä sieltä tullessasi.
 




Hollolan kirkolla on myös Asta Pulkisen ateljee ja galleria. Asta Pulkkinen on tunnettu naivistisista tauluistaa. Hänellä on ollut useana kesänä myös tauluja Iitalan naivistinäytelyssä. Pihapiirissä on myös viihtyisä kahvila ja pieni sisustustavara kauppa.


 
 

 
Pihapiirin kanalan on valloittanut iso kukko joka pitää kanansa kurissa. Pieni sisustustavara myymälä on tehty vanhaan pieneen kanalaa. Myymälä on auki ainakin kesän ajan ja joulun alla joulumyyjäisten aikana.
 


Loman viimeisinä päivinä voi aivan hyvin jo ajatella seuraavaa joulua. Ostin ikikuusen.






























 

2 kommenttia:

  1. Ihana pinkki traktori, todella hurmaava ja niin naivistinen:) Tuolla kahvilassa ois ihana istahtaa, viehättävä.

    VastaaPoista
  2. Näin on, tosi viehättävä kahvila. Tuo samainen traktori oli joku vuosi sitten keskellä auringonkukka peltoa ja näky oli herkullinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.